my difficult life.

Selasin netissä eri blogi sivustoja ja ajattelinkin itse alkaa kirjoittamaan tällaista, mutta nimettömänä. Ajattelin kirjoittaa omasta vaikeasta elämästäni, olen tällä hetkellä 17 vuotias ja tämä voisi helpottaa oloani. Ainakin luulen niin. Kirjoitusvirheitä tulee aika usein, joten elkee ihmetelkö sitä:D
toivon että lukijoita tälle myös tulee.. Mutta tosiaan mennään suoraan asiaan.

Olen siis 17 vuotias tyttö, paikkakuntaani en kerro, koska jos joku tuttava joskus sattuu lukemaan tätä niin tietää heti kuka olen.
Olen asunut yli puolet elämästäni laitoksissa ja sijaisperheissä, se on rankkaa. Pääsin laitoksesta muuttamaan kotiin reilu vuosi sitten ja kaikki oli kotona hyvin, sitä paremmin ei asiat voinut olla. En osannut yhtään arvata mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan.
Voisin ensin kertoa vähän menneisyydestäni. Olin pieni vauva, en ollut edes 1 vuotta, silloin laitoskierteeni alkoi. Olin isällä hoidossa ja isä ei jaksanut hoitaa minua viikonloppua, ei saanut äitiini yhteyttä joten vei minut turvakotiin. Tuosta en kyllä muista mitään, mutta siitä kaikki alkoi. Äitilläni on alkoholiongelma, katselin äitiäni monta vuotta kun hän joi ja käytti huumeita, hän tosin luulee että en tiedä asiasta mitään. Olen katsonut vierestä kun äitiäni hakataan ja meinatiin puukottaa, minulla ei ole aina ollut ruokaa, joten kävin paljon kavereideni luona syömässä. Oma alamäkeni alkoi kun olin 13 vuotias, menin yhtiin bileisiin ja minulle koko ajan tuputettiin viinaa ja olin todella sekaisin, minut raiskattiin silloin. En ole pystynyt tuostakaan kertomaan kovin monelle. Ajattelin silloin, että pääsen kyllä joskus ohi tuosta, mutta vielä melkein viiden vuoden jälkeen asia vaivaa minua. Pelkään miehiä, se on karu tosiasia. No mutta ei menneisyydestä sitten vielä enempää. Nykytilanteeni on todella huono, äitilläni menee kaikki rahat huumeisiin ja alkoholiin ja se vaikuttaa minuun. Minä en syö ja luut paistavat, tai no söisin jos olisi jotain syötävää. Olen masentunut, koska minulla ei ole enää kavereita. Kaverini eivät pitäneet siitä kun olin aina koiranvahtina ja tietokoneella, joten he pistivät minuun välit. Olen masentunut ja kaverini hylkäsivät minut, eikä kukaan sukulainenkaan pidä minuun yhteyttä. Minusta tuntuu että en jaksa enää elää. Mikä on tarkoitukseni täällä? Onko minut luotu maailmaan kärsimään? Mutta mietin että mitä väärää olen tehnyt.. Minua ahistaa ja paniikkikohtauksia tulee usein..
Minua jännittää miten ihmiset ottaa minut vastaan joka paikassa, olen ihan vainoharhainen, luulen että kaikki puhuvat minusta pahaa, vaikkei asia näin ole..
Mutta minä voisin mennä nukkumaan kun enää en muuta kirjoitettavaa keksi, jääpähän jotain muulle päivälle. kiitos kaikille jotka lukee tämän..
hyvää yötä<3